Korona heitti meidät keskellä pikakelauksella menevää muutosta. Asiat, jotka näyttivät olevan tulossa joskus myöhemmin, ovat täällä jo nyt. Monet asiat on otettava haltuun nopeasti ja oppimiseen on paljon vähemmän aikaa kuin ajattelimme. Tämän epävarmuuden keskellä itsetuntemuksen taidot ovat koetuksella. Miten oikeasti ollaan empaattisia kun toimitaan etänä ja ollaan varuillaan? Entä ne muut 8 tulevaisuustaitoa, mitä niiden kohdalla pitää tai voi tehdä?
Olemme siirtyneet tilanteeseen, jossa itseohjautuuteen kohdistuu aivan toisenlaiset vaatimukset kuin ennen koronaa. Toisaalta esimiesten pitää luottaa työntekijöiden itseohjautuvuuteen etätyössä. Toisaalta etätyötätekevän on oikeasti johdettava omaa tekemistään. Yllättävän monelta taholta kuuluu, että etätyössä työtä tehdään merkittävästi enemmän kuin normaalista. Osa itseohjautuvuutta on työn rytmittäminen. Miten ja milloin pitää kahvitaukoa, milloin ruokataukoa? Monelta jää tauot pitämättä, kun joku muu ehdottaa palaveria. Lisää painetta tuottaa se, että ei pysty varmistelemaan pienempiä asioita kuten ennen ja priorisointikin vaatii aktiivisempaa keskustelua esimiehen kanssa. Itseohjautuvuustaitoja pitää siis kehittää uudella tavalla, vastaamaan aidosti itsenäisesti ja yksinään tapahtuvaa työskentelyä.
Olemme muutoksen keskellä. Muutoksen, johon emme oikein ehtineet varautua. Emme kunnolla edes suunnitella sitä. Jo kymmenen vuotta on puhuttu resilienssistä, muutosjoustavuudesta. Nyt siitä ei tarvitse puhua, nyt se pitää elää. Miten sinä olet johtanut itseäsi tässä kohtaan? Suoriutumalla pistäen pelot ja epävarmuuden piiloon? Vai työstämällä asiaa niin, että olet pystynyt kehittämään uutta ja rakentamaan tiimisi kanssa tulevaisuuden varmistavia uusia taitoja ja palveluja? Resilienssi on monen asian yhdistelmä, ja eri ihmisillä erilainen. Muutosjoustavuus on yhä tärkeämpi, sillä muutokset tulevat nopeammin ja aina yllättävinä. Ne jotka pystyvät nopeasti ja ketterästi palauttamaan toimintansa terveeksi (siis on hyvä resilienssi) yllättävän muutoksen iskiessä, ovat tulevaisuuden menestyjiä!
Töitä kotona, palaverit verkossa ja videoyhteyttä ei voi käyttää kun kaistaa ei riitä. Siinä verkostoissa toimimisen taidot ja uusien verkostojen luomisen kyvyt ovat koetuksella. Maailma ja työelämä ovat yhä enemmän verkostoja, joita pitää ylläpitää ja kehittää aktiivisesti. 2020-luvun taito on verkostojen luominen ja ylläpitäminen myös digitaalisessa maailmassa. Uuden toimintatavan oppiminen vaatii uskallusta luopua entisestä ja harjoitella uutta. Ja hyväksyä se, että vanhat mallit eivät vastaa tulevaisuuden tarpeisiin.
Muutoksen keskellä on paljon kaikenlaista harhaanjohtavaa informaatiota. Huonoja huhuja, trollaajia kertomassa mitä sattuu ja erilaisia vaikuttajaryhmiä tuottamassa valikoitua informaatiota. Tuon kaiken keskellä onnistunut ja vahva muutoksen eteenpäin vienti on mahdollista vain, kun on taito kriittisesti arvioida saatuja tietoja ja informaatiota. Kriittisen arvioinnin ja ajattelun taito on kuudes taito, johon pitää panostaa ja jonka kehittäminen on jokaisen omaa tulevaisuuttaan tekevän yksilön taito. Kriittisen ajattelun suurin hyöty on siinä, että tekeminen kohdistuu olennaiseen, ei nopeasti hyppelehtivään viestintään.
Digitaalisessa maailmassa meiltä katoaa yli puolet perinteisen kasvokkain tapahtuvan viestinnän sisällöstä. Me kaikki olemme nähneet ja kuulleet, miten ihmisten käyttäytyminen verkossa on joskus suorastaan sairasta.Vuorovaikutustaidot ja yhteistyökyky rakentuvat uudessa maailmassa uudella tavalla. On osattava tulkita ja ajatella vaikka kaikkea informaatiota ei saakaan. Merkittävä osa tuota uutta taitoa on kyky ja maltti odottaa hetki, että ehtii kunnolla ymmärtää miksi ja mitä toinen on sanonut. Vain siten voit antaa sellaista palautetta ja vastauksia, jotka vievät sinun asiaasi ja tavoitteitasi eteenpäin.
Kun edellä olevat on paremmin hallussa on helpompi tunnistaa mitä omassa osaamisessa pitää kehittää. Jatkuva oppiminen ja pienten askelten kautta tapahtuva oman osaamisen kehittäminen parantaa niin hyvinvointia kuin pärjäämistä. Ammatin sisältö ja työtehtävät, jotka vielä 50 vuotta sitten kestivät hyvin useampia vuosikymmeniä, muuttuvat nykyään 5 vuoden sisällä. Kukaan ei tiedä muutoksen suuntaa tai painotuksia. Siksi tehokkainta ja myös helpointa on ylläpitää jatkuvaa pientä osaamisen päivittämistä. Silloin voi kohdentaa osaamisen päivittämisen juuri tällä hetkellä merkitykselliseen ja käyttökelpoiseksi tunnistettuun.
Itsetuntemus ja itseohjautuvuus ovat ne tärkeimmät asiat. Niiden hyvän käyttämisen taustalla on tunneälytaidot. Muutoksessa meidän onnistumistamme sekä jarruttavat että tukevat tunteet. Osaa emme kunnolla edes tiedä, ne ovat jossain syvällä mielemme sopukoissa. Edellä kuvattujen kriittisten taitojen haltuun otto ja kehittäminen onnistuvat vain, kun olemme meillä on kaksi asiaa selkeinä mielessä; A) ymmärrämme ja tunnemme että vanha malli ei toimi ja B) näemme aidosti uusissa taidoissa mahdollisuuden menestyä ja voida hyvin tulevaisuudessa. Kun vanha jo työntää meitä pois ja uusi tarjoaa mahdollisuuksia ja pieniä palkitsemisia nopeasti, silloin muutos onnistuu.
Vaikka korona aikaansaikin matkustamisen vähenemisen, mahdollisesti jopa hyvin pitkäksi aikaa, niin silti Suomikin kansainvälistyy. Toisaalta meillä on yhä enemmän erilaisen kulttuuritaustan omaavia ihmisiä ja toisaalta yhteistyötä tehdää laajasti kansainvälisissä verkostoissa, asikkaiden ja kumppanien kanssa. Kun aiemmin kuvatut osa-alueet on kunnossa, tuloksena on myös valmius tehdä töitä erilaisissa ympäristöissä ja kulttuureissa. Silloin meidän on enää työskenneltävä yhden asian kanssa. Se on asenne jonka valitsemme. Asenne on aina valittu, joskus valinta on meihin istutettu muiden toimesta jossain aikaisemmassa vaiheessa elämäämme. Asenne myös mahdollistaa kaiken, niin halutessamme!
Jos sinun asenteesi on ”minä haluan tehdä oman tulevaisuuteni eteen töitä ja menestyä”, silloin me voimme auttaa. Asenne ilman työkaluja johtaa harharetkiin ja resurssien tuhlaamiseen. Työkalut ilman asennetta johtavat vain ärsyyntymiseen. Yhdessä ne tuottavat tuloksia. Me autamme, ota yhteyttä niin kartoitetaan mikä on sinulle oikea ratkaisu (huom, autamme sinua tunnistamaan oikean ratkaisun, vaikka se olisikin joku muu kuin me)!
Kun asenteenasi on halu menestyä tulevaisuudessa, kumppanisi on Kari I. Mattila
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.