Eräs asiakkaamme, Markku, oli kokenut esimies. Työ kuitenkin kuormitti ja usein tuntui siltä, kuin olisi kivirekeä vetänyt perässään. Harmitti, kun porukka ei oikein lähtenyt mukaan. Ja sitten asiat muuttuivat. Valmennuksen avulla Markku tunnisti omat erityiset vahvuutensa ja oppi käsittelemään ihmisten erilaisuutta. Muutamassa kuukaudessa työyhteisön toiminta muuttui olennaisesti paremmaksi. Töihin oli kiva mennä ja  tulosta syntyi!
Markulle parasta oli onnistumisen tunne, kun asiat lähtivät rullaamaan hänen haluamaansa suuntaan. Helposti!
Parasta tuossa oli, että samalla kun työt alkoivat sujua paremmin, Markulle jäi myös enemmän aikaa perheelle ja harrastuksille!
Kun kohtasimme Markun kanssa ensimmäisen kerran, hän kertoi, että on jo kokeillut kaikkea! Hän oli lukenut erilaisista johtamismenetelmistä. Oli käyttänyt erilaisia, myös taloudellisia, menetelmiä porukan motivoimiseksi. Ne eivät toimineet eikä sitä paitsi nyt oikein ollut aikaakaan. Olihan juuri kiiresesonki alkamassa.
Toisena merkittävänä esteenä Markku näki porukan totutut tavat. Että he ovat jo niin kauan toimineet jollain tavalla, ja että ei muut ole valmiita muutokseen.
Tuo perinteiseen toimintatapaan, jatkuvaan pieneen kitkaan, juuttuminen oli johtanut Markun työpäivien venymiseen, kyllästyneisyyteen nuoruuden tavoiteammattiin ja parisuhteenkin heikkenemiseen.
Markku oli jo pohtinut uran vaihtoa. Mutta mikä se olisi, miten sinne pääsisi ja mitä jos se olisikin väärä? Tuon pohdinnan mukanaan tuoma epävarmuus osaltaan tuntui kuormana, voimavaroja syövänä tekijänä.

Markun muistikuva työyhteisöstä muutaman vuoden takaa oli kovin erilainen. Sitten oli tullut erilaisia muutoksia. Ja jossain matkan varrella ilmapiiri ja sitoutuminen olivat lähteneet laskemaan.
Aivan pahinta on se, että kun tuntuu että mikään ei ole auttanut, ettei enää osaa hommaansa.
Pettymys omaan itseen, omiin valintoihin ja epävarmuus omasta tulevaisuudesta tuntuivat Markusta pahalta.

Entä jos sinä voisit ylittää ne esteet, joita sinun ainutlaatuisuutesi muodostaa? Mitä voisit saavuttaa, kun pystyisit parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään vahvuuksiasi?

Unelmatyö tai nykyisessä työssä unelmatilanne on saavutettavissasi. Millaisen elämän sellainen tilanne sinulle toisi?

Onnellisuus ja hyvä työ löytyvät meidän jokaisen sisältä. Ne toteutuvat kun sinä oikeasti ymmärrät ainutlaatuisuutesi, tunnistat mistä osaamisesi muodostuu ja mitkä asiat sinua todella innostavat. Tämän Gordionin solmun ratkaiseminen antaa sinulle aivan uudenlaiset mahdollisuudet!

Olet todennäköisesti jo miettinyt, mitä toisenlaiset mahdollisuudet voisivat sinulle tarkoittaa? Millaisen elämän voisit saavuttaa? Mutta ehkä sinulla, kuten niin monella, arki on niin kuormittavaa, että et ole vielä päässyt asiassa eteenpäin.

Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Tee loppuelämästäsi parempi! Nauti työstä enemmän, saa enemmän aikaiseksi ja saa enemmän aikaa harrastuksille, perheelle! 

Ota yhteyttä
Haluaisitko keskustella tarkemmin? Luottamuksellisesti ja ilman sitoumuksia! Lähetä yhteystietosi yllä olevasta. Otamme sinuun yhteyttä kahden työpäivän kuluessa.

Skip to toolbar